maanantai 28. helmikuuta 2011

vko8 liikunnat

Viime viikolla kävin toistaa kertaa elämässäni Zumbassa. Oli kyllä hauskaa! Vaikkei ihan kaikessa mukana pysynyt oli kokemus se verran hupaisa, että lähden tällä viikolla taas :) Kokeilimme ensimmäistä kertaa Zumbaa ystäväni kanssa syyskuussa. Ensimmäisen tunnin jälkee meillä jäi ehkä enemmän fiilis ettei ollu oikein kummankaan juttu. Nyt ajattelin pitkästä aikaa antaa Zumballe toisen mahdollisuuden ja oikeastaan niin kauan kun sitä ei ota kovin tosissaan on tunnilla tosi kivaa!

Torstaina pidimme ystäväni kanssa hemmottelupäivän, eli aloitimme aamun Zumballa ja sen jälkeen jatkoimme venyttelyyn, jonka jälkeen suuntasimme salilta Flamingo Spa:han. Oli kyllä ihanaa rentoutua erilaisissa saunoissa ja altaissa ja syödä mm. tapaksia siinä välissä :)

Oletteko te kokeilleet Zumbaa?

Kesä mielessä

Vaikka en vielä pääse kuukausiin näitä pääse käyttämään, tuovat ne silti jo kesän mielelleni. Yritin kyllä ottaa mahdollisimman totuutta antavat kuvat, mutta jopa päivänvalossa kuvaa otettaessa tuo sävy muuttuu. Hame on ehkä lähimpänä aiemmin esittelemäni Zaran paidan väriä, eli ns. beigevaaleanpunainen.


hame-Zara

Shortsit taas ovat mielestäni vaalean lohenpunaiset. Johan olen hyviä värejä keksinyt..No jokatapauksessa, toivottavasti ymmärsitte pointin :)  Näitä shortseja metsästin jopa kolmesta eri Zarasta kun etsimäni koko oli loppu joka paikassa! Tykkään, että tuollaiset ei ole juuri ja juuri kokoiset vaan hiukan väljemmät. On inhottavaa yrittää rannalla ihon ollessa aurinkorasvoista nihkeänä survoutua housuihin vaan kivempi vetää ne helpon rennosti vaan jalkaan. Suosin siis shortseissa rennompaa mallia mitä yleensä koko pitkissä housuissa käyttäisin.

shortsit-Zara

Joko olette ehtineet hankkimaan jotain kesäistä? :)

perjantai 25. helmikuuta 2011

Ruoka-asiaa

Ostin viime viikolla Aitoa Ruokaa-kirjan. En ole lukenut tuon kirjan edellistä versiota Petos Lautasella, mutta jo lyhyt silmäily tähän kirjaan sai minut tekemään ostopäätöksen nopeasti. En ole seuraillut tarkkaan mitä syömäni ruoka oikeasti sisältää, mutta kun isä ja äiti ovat lähikuukausina pitäneet minulle maratoonin pituisia palopuheluita lisäaineista on ehkä aika ottaa hieman asiasta selvää.

Ensimmäinen pöyristyttävä asia mitä kirjasta luettuani oli se, että lisäaineitahan tietysti lisätään eritoten sen vuoksi, ettei tuotteet vanhenisi niin äkkiä kaupan hyllyillä ja jotta kauppiaat eivät häviäisi niin paljoa rahaa. Jotta menneen joulun pipareita voisi myydä ensi joulunakin! Niinpä tietenkin, ei tälläistakaan tule ajatelleeksi joka päivä. Miksi me muuten maksetaan tuollaisesta?? Eikö meidän pitäisi maksaa siitä että saamme puhdasta ruokaa eikä mitään pitkään säilyvää epämääräistä mössöä! Miksi maksetaan siitä, että kauppiaat syöttävät meille lisäaineita tienatakseen enemmän meidän kustannuksella?!? Pahoittelen, että nyt meni luennoimiseksi :)


 Kirja paljastaa, että ruokakaupoissamme myydään kaikenlaisia epämääräisiä tuotteita, jopa viranomaisten kieltämiä. Kirjassa on lueteltu monia erilaisia tuotteita joista epämääräisiä aineita löytyy ja siinä ohjeistetaan myös jokin vastine kaupan hyllyltä josta lisäaineita ei löydy.

On ehkä vaikeaa muuttaa ruokatottumuksiaan täysin, mutta ainakin osan muuttamista on hyvä yrittää. Kunhan olen lukenut kirjan loppuun alkaa kotonamme pieni ruokaremontti :)

Päivän asu

Tänään olikin heti kokeilussa uusi paita kun kierreltiin keittiökauppoja läpi. Olen muuten supertyytyväinen uuteen kameraani Canon G12:sta :) Vähän (lue paljon) opettelua vielä kuvaamiseen kuitenkin tarvitsen.


Hehhee, pahoittelen, että jäi pyykkienkuivausteline tuohon kuvaan kurkistelemaan. Kävin muuten taas tänäänkin Zarassa ja häpeäkseni täytyy myöntää etten osannut tälläkään kertaa tyhjin käsin sieltä ulos kävellä. Koitan saada aikaiseksi esittelyn tämänkin päivän ostoksista!


Viikonloppu minulla menee mm. töissä, ystävän luona kaason tehtäviä suorittaessa, vanhempien luona vieraillessa sekä jumppaillessa!

Nauttikaahan viikonlopusta!

torstai 24. helmikuuta 2011

Keskiviikon ostokset

Vietin eilen ihanan shoppailuhetken ystäväni kanssa Itäkeskuksessa. Vaikka aikaa ei ollut paljon olin yllätyksekseni nopea shoppaaja ja ehdin napata alla olevat ihanuudet mukaani.

 En osaa tarkemmin selittää, mutta jostain syystä olen heikkona tuon tyylisiin ns. lörppöneuleisiin. Pidän niistä eritoten siksi ettei niissä ole mitään nappeja tai vetoketjuja edessä. Tää on luonnossa vähän sellaista kiiltävää neulosta.

neule-Zara

Tämä paita on ehdoton lempparini näistä kolmesta! Rakastuin siihen oitis kun kokeilin sitä päälleni. Väri on vaaleanpunaisen ja beigen sekoitus, hassu :) Paita on ihanan ohutta materiaalia ja istuu päällä tosi kivasti.

paita-Zara

 Tämä mekko tuli ostettua siksi, koska ystäväni mielestä se näytti ihan multa :) Mulla on kuulemma usein raidallista päällä. Noh, kyllä mä tästä itsekin tykkäsin. Matsku on kiva ja tuo takanaoleva vetoketju kiehtoo. Poikaystävän kommentti tästä mekosta oli "onhan tuo tuollainen vähän vanhemman naisen valinta". Ahhahaa, olin tuon lauseen jälkeen niin kuolla nauruun!

 mekko- H&M

Hei mitä tykkäätte?

maanantai 21. helmikuuta 2011

vko7 liikunnat

Viime viikolla salipäiviä oli yksi vähemmän kuin sitä edellisellä, tein nimittäin tuon pilates treenin kotona. Joskus aikaa ei vaan riitä mennä salille treenailemaan. Tavoitteeni on käydä salilla tai ylipäätään harrastaa liikuntaa vähintään 3 kertaa viikossa, enkä ota stressiä jos joskus jää vähemmälle.

Miten te treenaatte?

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kauneuskysely

Jostain syystä en ollut huomannut ihanan Piparin haastetta aiemmin, mutta eikös se niin mene että parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Jep, näin se meneee ja tässä seuraa minun versioni.


Mikä on lempi meikkilookkisi?

Allaoleva Hayden Panettieren nude meikki on yksi lempimeikkilookeistani. Itse ainakin yritän hyvin usein jäljitellä samaa :) Ongelmallisimpana tuossa on minulle ollut juuri oikean luomivärin löytäminen. Luomivärit kun niin usein näyttävät paletilla aivan erivärisiltä kuin mitä luomilla ja sen vuoksi onkin tullut tuhlattua moneen niinsanottuun floppiin. Nyt olen kuitenkin löytänyt ainakin yhden lempparini Macilta: grain- golden beige with icy shimmer (satin).


Onko sinulla kauneuspaheita?

Ääk, mitähän tällä tarkoitetaan? Se, että tuhlaan liikaa meikkeihin ja ihonhoitotuotteisiin vain jostain mainoksesta innostuneena tai muuten vain hienon purkin vuoksi? :) En tähän muuta keksi.

Mitä osaa vartalollasi rakastat?

Eniten varmaankin decoltee- aluetta, sillä valitsen hyvin usein juhliin sellaisen mekon mikä on avoin ylhäältä (ns. tuubimainen) ja missä ei ole hihoja tai olkaimia.

Kuka on kauneusikonisi?

Muunmuassa Reese Witherspoon kuuluu kauneusikoneihini. Hän on ihana vaalea ja luonnollinen kaunotar ja vielä hyvällä kropalla varustettuna!

Mikä kosmetiikkatuote saa sinut tuntemaan seksikkääksi?

Hmmm...miten tämä voi olla näin hankalaa? :D  Se voisi olla vaikka jokin päivettävä voide! Pidän enemmän ruskettuneesta hipiästä kuin kalpeasta.

Miten huolehdit ihostasi?

Rasvaan kroppani joka kerta suihkun jälkeen. Laitan yöksi kasvoille ruusuöljyä ja vielä rasvaa päälle. Aamuisin laitan kasvoille seerumia sekä päivävoidetta. Koitan pitää ihoni kosteustasapainon mahdollisimman hyvänä, sillä se on mielestäni kauniin ihon tärkein salaisuus.

Mikä on lempi hajuvetesi?

Chanel- chance (eau fraiche)
Hiustesi salaisuus?

Hahhaa, no mitään suurta salaisuutta niissä ei ole. Käytän joka pesukerralla hoitoainetta ja laitan myös jätettävä ainetta hiuksiini pesun jälkeen. Föönaan enintään kerran viikossa jos sitäkään ja koitan käyttää mahdollisimman vähän lakkaa yms muotoiluaineita. Ehkä uusin salaisuuteni on kuitenkin kuivashampoo jonka avulla selviän päivän pidempään ja näin ollen koen, että hiukseni säästyvät ylimääräisiltä pesuilta ja kulutukselta.

Miten hemmottelet itseäsi?

Teen hius- sekä kasvonaamion yhtäaikaa. Hoidan ja lakkaan kynteni. Paras tapa hemmotella itseään on mielestäni kylpy! Ah, sitä hetkeä odotellessa kun pääsen kylpemään uuden asuntomme poreammeeseen ja pääsen sytyttämään kynttilät ympärillä sekä syömään Ben & Jerry's cookie douhg:ta suoraan purkista!

Mikä on mielestäsi pahin kauneusmoka?

Liikaa meikkiä keskellä päivää :) Oranssi naama ja muutenkin huonosti levitetty rusketusvoide, hahaha.

Mitä kosmetiikkatuotteita ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Rasvaa ja aurinkopuuteria.

Onko sinulla kauneusfilosofiaa?

Less is more!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Perjantai

Viikonloppuna luvassa taas töitä. Joten päädyn tällä kertaa vain haaveilemaan keväästä ja kesästä! Törmäsin taas iki-ihanaan ja inspiroivaan Cameron Diaziin http://www.theskinnywebsite.com/ sivustolla. Tykkään tosi paljon Cameronin asukokonaisuudesta! Vaikka en ihan helpolla noita lohen värisiä housuja päälleni laittaisikaan, alkoivat nekin jopa kiinnostamaan. Sen verran on piristävän väriset! Ah, jään haaveilemaan kesästä istuessani näpit jäässä toimistolla...


P.S. Olis nuo ihanat sääretkin tänne tervetulleet!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Top with neckline flounce

Kävin sunnuntaina pikaisesti kurkkaamassa josko Zaraan olisi vihdoin tullut jotakin uutta niiden tunkkaisten alerekkien tilalle niin jopas sain yllättyä positiivisesti :) Sovitukseen lähti alle 10min sisään yhtä jos toista. Valitettavasti, mukaan ei kuitenkaan päässyt kuin tämä allaolevassa kuvassa näkyvä toppi, sillä muissa oli joko väärä koko tai ei muuten vaan näyttänyt samalta päällä kuin mitä rekissä antoi kuvitella.

Heh, kuinkakohan kauan jaksan jatkaa vielä tästä kuvanlaadusta marmattamista? Niin ja mun polvet ei ole sisäänpäintaipuneet vaan olen ottanut näköjään erittäin omituisen asennon kuvanottohetkellä.


paita- Zara
housut- H&M


P.S. Heeeei, tää on muuten mun 100:s blogiteksti tässä blogissa!

maanantai 14. helmikuuta 2011

vko6 liikunnat

Ihanaa viikon alkua kaikille! Toivottavasti teillä on ihanaa ystävänpäivän ohjelmaa tiedossa :)
Tässä viime viikon treenailuni.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Clic H

New Yorkin ostoksista lempparein on Hermèsiltä ostamani clic H ranneke. Olen himoinnut kyseistä korua jo pidemmän aikaa ja vaikka olin päättänyt värinkin jo yli vuosi sitten, tein yllättävän valinnan liikkeessä. Väri ei ole valkoinen eikä beige vaan siltä väliltä. En löytänyt värin nimeä enää liikkeen nettisivuilta, vaikka pari kk sitten se vielä oli siellä. Jo viime kesäksi haaveilin ostavani rannekkeen valkoisena (sitä ekaa kertaa kokeiltuani). Myöhemmin aloin kallistumaan beigen puolelle.


No, nyt viimeinkin kun olin päättänyt ostaa rannekeen, mallistoon oli tullut uusi väri jota kokeiltuani olin ostospäätökseni tehnyt. Kaikki kolme suosikkiani oli ihania, mutta tämä väri sopi ranteeseeni värinsä ansiosta parhaiten. Se kertakaikkiaan sopi ihoni väriin niin hyvin, että ostospäätös ei ollut loppujenlopuksi vaikea lainkaan!




Mitäs mieltä olette?


P.S. pahoittelen kuvien huonoa laatua..parempaa en vain tällä kamerallani saa. Uutta kameraa odotellessa!

maanantai 7. helmikuuta 2011

vko5 liikunnat

Liityin tammikuussa HeiaHeiaan ja täytyy todeta, että turhaan olen naureskellut aiemmin kavereille niitä päivityksiä facebookissa. En vaan ole aiemmin ymmärtänyt ideaa :) Nyt olen aivan koukussa ja siksi ajattelinkin alkaa laittamaan tänne blogin puolelle aina edellisen viikon treenailut näkyviin. En kyllä tiedä ketä tämä kiinnostaa, mutta laitanpa kuitenkin!


Niin ja vaikka olen innostunut käyttämään kyseistä ohjelmaa ei tämä ole mikään uudenvuoden lupaus tms eikä liikuntainnostukseni ole alkanut vasta vaan pikemminkin ensimmäistä kertaa olen alkanut merkkaamaan harjoituksiani ylös ja se vasta hauskaa onkin!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Birthday gift

Lupasin tosiaan esitellä teille synttärilahjani heti reissun jälkeen ja vaikka kuinka hyvin yritin kuvia niistä saada niin jostain syystä kamerastani tulee vaan epäselvää kuvaa kun otan tuosta kellosta lähikuvaa. En ole mikään expertti kameroiden kanssa, mutta luulen syyn tosiaan olevan hyvin hyvin yksinkertainen. Kamerani on sen verran simppeli pokkarikamera, että siitä ei selkeitä lähikuvia saa pienistä yksityiskohdista.

Tarkoituksena on ollut ostaa uusi kamera jo tässä kuukauden verran, mutta mitenkään en vaan saa aikaiseksi mennä kauppaan ja verrata kameroita keskenään. Pohdin siis Canon 500d:n ja g12:n välillä. Hmmm...nyt joku pohtii että miksi minulla on vaikeuksia päättää järjestelmäkameran ja digikameran välillä, mutta syy on hyvinkin yksinkertainen. Luulen, etten olisi niin ahkera järkkärinkäyttäjä kun mitä se vaatisi ja toiseksi järkkäsin paino kammottaa hieman :) En tykkää kanniskella kovin painavaa laukkua reissuissa ja olisi tietty kiva saada sellainen kamera jolla saa kuitenkin hyviä kuvia. Olen tällä hetkellä siis kovasti päätymässä Canon g12:een.


No mutta, tässäpä nämä synttärilahjani ovat! Toki sain muitakin superkivoja lahjoja myös ystäviltäni, mutta pidän niitä jotenkin enemmän henkilökohtaisempina enkä siksi ajatellut niitä esitellä.
Tuo MK kello on ollut synttäripäivästä lähtien hyvin ahkerasti ranteessani ja on yksi rakkaimmista lahjoista poikaystävältä <3

Parasta tuossa lahjassa oli se, että en ollut puhunut siitä edes poikaystävälleni kun kerran joskus ohimennen. Hän oli käynyt kurkkaamassa blogiani ja löytänyt toiveeni täältä :) Olin siis todella puulla päähän lyöty kun synttäriaamuna sain kellon paketissa!

Oletteko muuten huomanneet, että MK kelloja saa nykyään Stockkalta? Eipä ole enää hirveä vaiva hankkia tuollaista ihanuutta itselleen toisin kuin pari kk sitten minkä poikaystäväni sai kokea :)